Hirvola ja Halonen uudet mestarit

Räyskälä 3.8.2019 – 8. kilpailupäivä

Räyskälän Ilmailukerhon Harri Hirvola ja Hyvinkään Ilmailukerhon Hannu Halonen ovat uudet  Racing ja Avoimen luokan suomenmestarit. Hirvola eteni mestariksi vakuuttavalla päiväsijoitussarjalla (1,1,1,1,1,3,1), ja siis vain yhtenä kilpailupäivänä  Hirvola saatiin kammettua pois valtaistuimeltaan. Halosen sarja (1,1,1,5,4,2,2) oli melkein yhtä komea, ja Suomen purjelentomaajoukkueen kapteeni ansaitsi mestaruutensa. Kummassakaan luokassa ei jäänyt jossitteluun varaa, sen verran varmasti ja tasaisesti uudet mestarit lensivät. Hirvola kirkasti viime vuotisen hopeamitalinsa ja Halonen paransi viidettä sijaansa.
Ennen viimeistä päivää oli lennetty seitsemänä päivänä eli jokaisena mahdollisena päivänä. Harvoin säät suosivat purjelentokisoja niin kuin menneenä viikolla, mutta viimeisenä päivänä sään jumalat päättivät ilmeisesti levätä. Jo kahdeksan aikoihin Räyskälän taivaalle ilmestyivät ensimmäiset konvektiopallerot enteillen lauttaantuvaa ja matalaa keliä. Ennusteiden mukaan lännessä olisi kuitenkin mahdollisuus lentää tehtävä, ja kisoissa meteorologina toiminut Kristian Roine oli optimistinen sään suhteen. Kilpailunjohtaja Esko Lehtonen toivoi, kuten muu organisaatio, täyttä pottia eli kahdeksaa lennettyä päivää kahdeksasta mahdollisesta. Koneiden asettuessa lähtöryhmitykseen tummat pilvet kuitenkin kerääntyivät taivaalle, ja hetken näytti jopa siltä, että sadekuuro huuhtoo kisaväkeä. Nuuhkuna toiminut Tatu Danska kertoi  1-2 m/s nostojen vievän n.1000 metriin ja pilvilauttojen varjostavan suuria alueita Räyskälän ympäristössä. Hinauksia siirrettiin ja tuttu epäusko valtasi lähtöryhmitykssä odottavia pilotteja. Viimein kuumeisen pohdiskelun jälkeen kilpailun johto lähetti  vapauttavan WhatsApp viestin kilpailijoille ja avustajille;
”Hinaukset siirretään alkavaksi ensi kesäkuussa. Päivä peruttu molemmissa luokissa”
Kisat olivat ohi. Pian iloinen veden lorina täytti lähtöryhmityksen, ja kisabaletti siirtyi valmistautumaan palkintoseremoniaan.
Kisat onnistuivat hyvin, ja siitä on ensisijaisesti kiittäminen Esteriä, joka ymmärsi pysyä poissa näistä karkeloista. Kun sää on lennettävää, niin pilotit pääsevät tekemään sitä, mistä he nauttivat ja mitä he osaavat parhaiten. Ja kun lennetään, niin myös kisaorganisaatio saa onnistumisen tunteita, ja kaikilla on hyvä mieli. Kilpapurjelento on hieno tapa harrastaa ilmailua, eikä sen soisi missään tapauksessa kuolla pois. Valitettavasti osaanottajamäärät ovat vähentymässä, ja siinä jotain mitä kerhot ja Ilmailuliitto voisivat ihan tosissaan pohtia.
Kisat ovat siis ohi ja uudet mestarit palkittu. Päivän kallistuessa kohti iltaa kisaväki nauttii päättäjäisillallista Räyskälän kuppilassa samalla kun loppukesän kaunis pilvikeli tanssii taivaalla.
Ihan niin kuin purjelentokisojen viimeisenä iltana pitääkin.

KE

Lopputulokset

RACING LUOKKA

  1. Harri Hirvola (5601)
  2. Kristian Roine (4976)
  3. Aku Jaakkola (4,819)

AVOIN LUOKKA

  1. Hannu Halonen (5570)
  2. Mikko Nurminen (5445)
  3. Sami Rissanen (5182)

Tehtävät ja tulokset
Facebook sivusto

Suomenmestari Racing luokka RAC Harri Hirvola Suomenmestari Avoin luokka HYIK Hannu Halonen
Close Menu